HYGIENIAHOITAJAN ”SIJAINEN” TYÖSSÄÄN

Aloittaessani Hyvinkään sairaalan infektioidentorjuntayksikössä akuutin hygieniahoitajan sijaisuuden helmikuun 2019 puolen välin jälkeen, olin ja
olen edelleenkin intoa täynnä. Jokaisena päivänä olen oppinut jotain uutta ja
saanut uskonvahvistusta jo osaamalleni. Se, että olen suorittanut muutama vuosi
sitten Arcadassa hygieniahoitajien täydennyskoulutuksen, antoi minulle valmiuden sijaisuuteen, mutta ei päivittäisosaamista. Olin alkuun ihmeissäni SAI, MMKR ja SIRO – ilmoitusten ja tilastojen suunnattomasta työmäärästä ja erityisesti siitä, miten paljon niissä menee asioiden potilaskohtaiseen selvittelyyn ja tietojen tarkastamiseen. Koin alussa olevani ikään kuin opiskelijan asemassa ja voitte olla varmoja, että alkupäivät olivat yhtä kaikki hiukka haastavia.

Eräänä päivänä ollessani yksikössämme yksin, kävin aamupäivällä yhdellä erikoissairaanhoidon osastolla kertomassa SAI ilmoitusten tekemisen tärkeydestä ja muutamasta muustakin tätä osastoa koskevasta sairaalainfektioiden torjuntaan liittyvästä käytännön seikasta.

Sitten kiirehdinkin jo luentosaliin valmistelemaan sairaalahygienia perehdytys luentoa kaikille työntekijöille ja opiskelijoille. Valmiin luentomateriaalin olin saanut aiemmin hygieniahoitajaltamme ja ehdinkin siihen hyvissä ajoin perehtyä. Luentosalin atk-laitteet konstailivat ja en saanut luentoa muistitikulta avattua. Mielessäni pyöri ajatus aloittaa luento ilman Powerpoint esitystä, kun hiki päässä aloin avata luentosalin konetta omilla käyttäjätunnuksillani ja samalla seuratessani miten luentosali alkoi täyttyä. Olin olettanut, että luentosaliin tulee vain muutama henkilö, mutta
yllätyksekseni luentosaliin saapui kutakuinkin kaiken kaikkiaan kolmekymmentä
kuulijaa. Pääsin kaikesta huolimatta aloittamaan lähes minuutilleen aikataulussa ja luentoni kesto kysymyksineen oli tunnin mittainen, kuten pitikin. Olin erittäin onnellinen onnistuneesta koulutustilaisuudesta.

Päivien mittaan puhelimeen vastatessani olen todennut, että kysymykset saattavat olla erittäin visaisia tai sitten mietin, ”että voiko tällaista edes kysyä”. Missä on annettujen kirjallisten ohjeiden luetun ymmärtämisen vaikeus? Infektioidentorjuntayksikkö on kuitenkin tehnyt sangen kattavat ja yksiselitteiset ohjeet Intranettiin, mutta miksi silti tulee puhelimitse kyselyjä samoista asioista. Koetaanko infektioidentorjuntaan ja
hygieniaan liittyvät asiat kuitenkin vaikeiksi, vaikka niiden kuuluu olla osa päivittäistä työtä jokaisella osastolla ja poliklinikalla. Toisaalta, kun tulee kysymyksiä, niin saan itsekin haasteita selvittää asioita ja opin siinä samalla. Aina silloin, kun joutuu laittamaan itsensä likoon, huomaa, että käytännön asioita oppii vain tekemällä. Puheluista yleensä heijastuu soittajan epävarmuus ja olen jäänyt miettimään, miten epävarmuus saataisiin muutettua varmuudeksi.

Olen pannut merkille, että infektioidentorjuntayksiköissä pitäisi olla resurssit säännölliseen henkilökohtaiseen informointiin niin osastoille kuin poleillekin, että saisimme tärkeän yhteisen asian osaksi jokipäiväistä toimintaa. Myös hygieniavastuu- henkilöiden jatkuva aktiivisuuden ylläpito on tärkeää, mutta face to face -esilläolon merkitystä ei voida millään korvata. Usein olen pysähtynyt myös miettimään sitä, miten ihmeessä saisimme kaikki sairaalamme työntekijät ymmärtämään infektioiden- torjunnan tärkeyden ja ottamaan erityisesti käsihuuhteen käytön osaksi jokapäiväistä ja luontevaa toimintaa. Onnistumisen kokemukset luovat varmuutta ja varmuus lisää tehokkuutta sekä tahtoa yhtenevään toimintaan!

Sairaanhoitaja Riitta Salonen

”Kirjoittaisitko työpäivästäsi?”

Työpaikan ruokalassa heitetty pyyntö kuulostaa viattomalta. Valitsen vain yhden päivän ja kerron siitä kirjallisesti! Tässä muutamaankin otteeseen istuttuani ja kirjoitettuani tuntuu, että mitä lupasinkaan. Ajatukset ovat ristiriitaiset, kerrottavaa ei sekä ole että on valtavasti, kukahan tätä lukee, onko tässä minulla mitään aiemmin sanomatonta kerrottavana? Lupaus on lupaus, rohkea rokan syö, jonkun on oltava ensimmäinen jne. Siispä kerron eräästä marraskuisesta käynnistäni ja sen aikana nousseista ajatuksista, jotka ovat täysin omiani.

Työkenttääni kuuluu mm sairaanhoitopiirini yksityisten ympärivuorokautista hoivaa tarjoavien yksiköiden ohjaaminen. Tavoitteemme on tarjota ennaltaehkäisevää koulutusta. Usein kuitenkin se, että ilmestyn johonkin yksikköön, kertoo siitä, että jokin infektioidentorjuntaan liittyvä kehityskohde on löytynyt. Joku voisi sanoa, että paikalle tuloni kertoo ilmenneestä ongelmasta. Tunnelma vastaanottavissa yksiköissä vaihtelee. Toisinaan olen odotettu vieras, mutta toisinaan tunnelma on epäluuloinen. Minua saatetaan pitää ikään kuin paikalle saapuvana poliisina. Epäluuloinen tunnelma ei ole kehitykselle hyvä ilmapiiri. Näissä tilanteissa käytän alkuun
tietoisesti aikaa tunnelman muuttamiseen. Kyselen yksikön arjesta ja käytännöistä. Kuuntelen henkilökuntaa tarkasti ja pyrin puheella ja eleilläni osoittamaan, että olen tullut paikalle vain heitä auttaakseni, en ole heitä vastaan. Koen erittäin palkitsevana, kun tunnelma muuttuu luottamuksellisempaan suuntaan ja esiin nostetaan avoimesti ongelmakohtia. Pääsemme ikään kuin asian ytimeen.

Marraskuisena tiistaina astuin sisään hoivayksikköön pitääkseni osastotuntia aiheena juurikin moniresistentin mikrobin asukkaasta toiseen tarttumisen ehkäisy. Varaan aina aikaa ennen luentoa siihen, että voin tutustua yksikköön. Kiertäessäni havainnoin esim. käsihuuhteiden saatavuutta ja sitä miten luontevasti henkilökunta huuhdetta käyttää. Tuona tiistaina aikaa oli kuitenkin yllin kyllin. Kierrettyäni tarpeeksi seisahduin päiväsaliin, jossa oli juuri alkanut asukkaisen lounaan jako. Havainnoin henkilökunnan käsihuuhteen käyttöä. Emme olleet etukäteen opineet havainnoinnista ja huomasin että henkilökunta alkoi kokea läsnäoloni hermostuttavana. Tunnelma alkoi jäykistyä ja jäätyä reipasta vauhtia. Kaikilla oli kiire lähestyvän luentoni takia ja koska minulla oli aikaa, ehdotin että voin avustaa jonkun asukkaan syömistä. Ehdotus otettiin avoimesti vastaan. Käärin hihani kyynärpäihin, desinfioin kädet, istahdin erään pöydän ääreen ja huolehdin kyseisen pöydän ääressä olevien asukkaiden ruokailusta. Olin naivisti ajatellut, että voin vielä samalla seurata henkilökunnan toimintaa, mutta tämä hoitotyön tehtävä veikin huomioni täysin ja hyvä niin. Samalla kävin mielessäni läpi aspiroinnin riskejä ja mietin että mikä merkitys onkaan hoitotyön arkisilla tehtävillä asukkaiden hyvinvointiin.

Usein luentoni pidetään takkahuoneessa ja niin tälläkin kertaa. Tämä tiistai oli kuitenkin ensimmäinen kerta, että takassa todella paloin elävä tuli osastotunnin aikana. Tunnelma oli kuin leirinuotion ääressä, hyvin keskusteleva. Olimme nopeasti luottamuksellisella tasolla keskustellessamme niistä käytännön kohdista, joita yksikön on hyvä kehittää infektioidentorjunnan parantamiseksi. Fiilis oli lähes kotoisa.

Aika ajoin käsihygienian esteeksi mainitaan juuri kodinomainen ilmapiiri. Monissa yksiköissä nousee esiin, että koska kyseessä on kodinomainen yksikkö, ei leisilmeeseen sovi käsihuuhteiden näkyvä läsnäolo. Olen pohtinut sairaanhoitaja- ja hygieniahoitajaurieni aikana paljon kodinomaisuutta. Mikä tekee jostain paikasta asukkaalle kodinomaisen? Olen päätynyt siihen, että kotoisuus ikäihmisille syntyy tunnelmasta. Tämän tunnelman saaminen yksikköön ei ole yksittäisillä keinoilla (kuten käsihuuhteiden poistolla) tapahtuva ”temppu”. Vakaa käsitykseni on, että oikean hoitajamitoituksen lisäksi ainoa merkittävästi kodinomaisuutta lisäävä asia on työssä olevan hoitohenkilökunnan ammattitaito ja motivaatio. Esimerkiksi rauhallisen ruokahetken järjestäminen usealle muistisairaalle vaatii rautaista ammattitaitoa. Kuvaavaa on, että onnistuessaan tämä hoitotyö ei aina näy ulospäin, kaikki näyttää sujuvan hyvin kuin itsestään. Tätä taustaa vasten mielestäni hoivayksikön hyvä käsihygienia sekä onnistuu yksikön ammattilaisilta heidän saatuaan siitä riittävästi tietoa, että parantaa kodinomaisuutta. Toiselta kantilta: mikään ei tuhoa kodinomaisuutta niin nopeasti ja tehokkaasti kuin yli pyyhkäisevä epidemia, esimerkiksi noro.

Marraskuisena tiistaina takkatulen loimussa käsihygienian toimivuuden esteeksi ei nostettu kodinomaisuutta vaan keskustelu oli pidemmällä käytännön toimissa. Kävimme läpi jo tehtyjä asioita, listasimme vielä tehtäviä ja asetimme tavoitteen tulevaisuuteen. Kaiken pohdinnan keskiössä olivat asiakkaat ja heidän hyvinvointinsa. Päivä päättyi siihen, että henkilökunta lähti raportille, osa jakamaan kahvia ja minä lähdin omalle työpisteelleni. Käynnit yksiköissä ovat aina hyvin intensiivisiä ja juuri siksi samaan aikaan sekä antoisia että kuluttavia. Ammattilaisten kanssa on kuitenkin aina ilo tehdä töitä!

Suomen Hygieniahoitajien heittämä kirjoitustehtävä-pallo on taas ilmassa: toivotan seuraavalle kirjoittajalle antoisia kirjoitushetkiä.

Jaana-Marija Lehtinen

Kuvan takka ei liity kohteeseen.